Nyt on mahdollisuus päästä historiallisen paloauton kyytiin!
Riemu-museossa järjestetään arvonta, jonka palkintona on ajelu Riihimäen kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluvalla historiallisella Fordson Sussex -paloautolla. Arvonnan voittaja pääsee paloauton kyytiin Riihimäki-päivänä / Taiteiden yönä perjantaina 11.9.2026 klo 17. Ajelu lähtee Riemu-museoilta osoitteesta Temppelikatu 8.
Arvontaan voi osallistua täyttämällä arvontalipukkeen Riemu-museoissa (Temppelikatu 8) ajalla 1.9.–9.9.2026. Arvonta suoritetaan torstaina 9.9., ja voittajaan otetaan yhteyttä puhelimitse samana päivänä.
Vuonna 1937 Englannissa valmistunut Fordson Sussex hankittiin Suomeen vuonna 1947 liittoutuneiden sotamateriaalin ylijäämävarastoista. Aluksi auto palveli Valtion polttoainetoimistolla puutavara-autona. Vuonna 1950 se hankittiin Riihimäen kauppalan palokunnalle ja muokattiin säiliölliseksi tikasautoksi.
Fordson Sussex palveli paloaseman lähtöautona ja osallistui monien tulipalojen sammuttamiseen. 1960-luvulla se siirtyi apuautoksi, ja sen viimeiseksi tehtäväksi palokunnassa jäi paloaseman pihan auraaminen talvisin. Paloauton käyttö palokunnassa päättyi vuonna 1970.
Vuonna 1985 Fordson Sussex liitettiin Riihimäen kaupunginmuseon kokoelmiin. Auton kunnostamiseksi käynnistettiin vuonna 2016 joukkorahoituskampanja, jonka myötä konservointi aloitettiin vuonna 2017. Kunnostustyöhön osallistui myös suuri joukko vapaaehtoisia.
Nyt tämä pala Riihimäen historiaa pääsee jälleen liikkeelle ja ehkä juuri sinä pääset sen kyytiin! Onnea arvontaan!